Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Miksei etsijän tarvitse välittää traditioiden eroista?

Kirjoittaja on gardnerilainen ylipapitar, joka ei pidä oluesta mutta pitää etsimisestä ja etsijöistä.

 

Miksi etsijän ei kuulu miettiä alexandrialaisen ja gardnerilaisen covenin eroja?

 

Sinulla on jano. Naapuriisi on auennut uusi baari, johon päätät lähteä oluelle. Kävelet tiskille ja kerrot mitä haluat. Tarjolla ei ole kuitenkaan sinulle tuttuja oluita. Baarimikko kertoo, että heillä on kahdelta panimolta hyllylliset erilaisia oluita. Kumpikin käyttää samaa mallasta, mutta perusmaussa on baarimikon mukaan pientä eroa. Vasemmalla hyllyllä panimo A:n oluet saattavat ehkä yleisesti olla hiukan hapokkaampia, mutta toisaalta oikealla, panimo B:n ylähyllyllä on muutama todella hapokas vaihtoehto. Sinun täytyy tehdä päätös baarimikon kuvailun, ehkä pullon, etiketin ja tuoteselosteen mukaan.


Päädyt valitsemaan panimo B:n oluen ja maistettuasi sitä, voit kuvailla sitä, kertoa miltä se maistuu ja päättää pidätkö siitä - mutta vertailu panimo A:n olueen on edelleen vaikeaa. Et edelleenkään tiedä miltä ne maistuisivat, voit toki uskoa baarimikon kuvailuun, että jossakin pullossa on hitunen enemmän mausteisuutta. Eikä sinun tarvitsekaan tietää, sinä löysit nyt oluen, joka maistuu sinulle ja et ole enää janoinen. Mikäli ystäväsi päättää maistaa panimon A olutta, hän voi tyydyttää sillä janonsa. Olette tyytyväisiä, lopputulos on täysin sama, kumpikaan ei saavuttanut enempää kuin toinen. Voitte toki jatkaa keskustelua, voitte kertoa mistä pidätte omassanne ja miksi se on niin hyvää.


Kuten ehkä arvasitkin jo, seuraavaksi tässä tekstissä sama käännetään coveneihin, niiden etsimiseen ja sen oikean löytämiseen. Oluen kohdalla päätös tehtäisiin baarimikon sinulle antamien vastauksien perusteella, etiketin, tuoteselosteen ehkä värin perusteella. Covenin kohdalla päätös pitää tehdä kyselyjen ja saamiesi vastausten eli tutustumisen perusteella. Emme me baarissakaan osoittaisi summamutikassa olutpulloa, coveneissakin on hyvä katsoa tarkemmin muutamaa – jos se on mahdollista. Panimon nimellä, traditiolla ei tulisi tässä vaiheessa olla suurta painoarvoa. Tavatessasi covenin tutustut henkilöihin, kyselet, saat tietoa, mietit ovatko ne ihmiset niitä, joiden kanssa haluat työskennellä ja työskentelevätkö he sellaisella tyylillä, mikä sinulle sopii. Sen tulisi merkitä. Coven on maagista työskentelyä varten, etsijän tärkein tehtävä on selvittää, tekeekö coven sitä maagista työskentelyä, mitä itse haluaisi tehdä. Ja ei – en puhu siitä, että kukaan kertoisi tarkalleen miten he tekevät, siinä tulevat valat ja mysteerit vastaan, vaan siitä, onkö työskentely ja tavoitteet yleisemmin samankaltaisia sinulla ja covenilla.

 

 

 Aina toistuva kysymys, miiteissä, foorumeilla, keskusteluissa, on mitä eroa on alexandrialaisella ja gardnerilaisella wiccalla. Jos tähän olisi oikea vastaus, se olisi jo levinnyt internetin ihmemaassa. Kysymys on haastava. Itse gardnerilaisena ylipapittarena, jolla ei ole alexandrialaista initiaatiota, minulla ei ole kysymykseen oikein minkäänlaista vastausta. Tunnen alexandrialaisia, juttelemme, vertailemme tapojamme ja saatamme vierailla toistemme kehissä kehittääksemme omaa työskentelyämme. Pyrimmehän kuitenkin mahdollisimman tehokkaaseen maagiseen työskentelyyn, siihen liittyy hyvien vinkkien jako, analysointi, pohdinta yhdessä. Kehässä ja rituaalissa huomaan eron, mutta se ei ole mitään suurta ja massiivista (sitkeä huhu, että alexandrialaiset harjoittaisivat aina vaatteet päällä ja gardnerilaiset ilman, ei pidä paikkaansa), se liittyy pieniin asioihin, symbolisiin eroihin sekä tunteeseen. Kehät tuntuvat erilaisilta. Mutta niin tuntuvat erilaisilta myös minun covenini ja sisarcovenini kehät. Koska teemme tiettyjä asioita eri tavoin, suhteemme muihin kehässä oleviin on erilainen.


Miten voimme toimia eri tavoin, kun kyse pitäisi olla Gerald Gardnerilta lähtöisin olevasta traditiosta, jota pitäisi siirtää eteenpäin ja se on se, mistä traditionaaliset wiccat aina puhuvat?! Kyseessä ei ole näytelmäkerho, jossa toistetaan samoja näytelmiä vuodesta toiseen, covenit tekevät maagista työskentelyä! Maaginen työskentely muuttuu niiden ihmisten mukaan, jotka sitä ovat tekemässä. Sen, mitä teemme täytyy toimia, siksi me olemme siellä. Kyse ei ole siitä, että säilyttäisimme kanalaumamaisesti tiettyä tapaa ja noudattaisimme sääntöjä. Teemme magiaa joka tuntuu ja toimii. Ja jokainen kokee itse sen toimivuuden, jokaisella on suora suhde jumaluuksiin. Jokainen coven on autonominen ja päättää itse mitä tekee ja miten toimii.


Onko traditiota sitten edes olemassa? On. Ehdottomasti. Meillä on tietyt asiat, jotka on todettu toimiviksi (jokaisen traditionaalisen wiccan itse toteamina, yhä uudelleen ja uudelleen). Ne siirrämme eteenpäin. Käytämme ryhmän egregorea, käytämme sen tradition ja linjan yhteistä vuosien kuluessa kasaantunutta tietoa, taitoa ja ennenkaikkea henkistä yhteyttä, voimavaraa. Se on siellä, ei traditionaalinen wicca muuten säilyisi vuosikymmeniä. Mutta sillä ei ole väliä siinä vaiheessa, kun et vielä ole osa sitä. Ei ole olemassa parempaa linjan egregorea, ei ole olemassa parempaa opetusta. Kun se toimii niille ihmisille, jotka sitä tekevät, se on tavoite ja maali, ja muiden linjoilla tai niiden tavoilla ei ole väliä. Eli kunhan se maistuu sinusta hyvältä. Ainoa asia on, että etiketin ja covenin tulee olla rehellisiä tietyissä asioissa, jos etsit gardnerilaista tai alexandrialaista wiccaa, covenin vouchaaminen ennen sitoutumista on olennainen osa.


Voi toki päättää jo etukäteen, että haluaa etsiä panimon A punaetikettistä olutta (oli sitä olemassa tai ei), mutta silloin pitää muistaa, että jos sen joskus löytää, ei panimon nimi ja etiketin väri välttämättä edustakaan sitä, mitä olisi halunnut. Ja coveneita ei ole yhtä paljon kuin olutvaihtoehtoja. Jos keskittyy vääriin asioihin, voi menettää paljon.


Ja hei, on siis ihan ok haluta myös siideri, viini tai tuoremehu, jäillä tai ilman. Se on ihan yhtä hyvä vaihtoehto. Mutta silloin et edelleenkään tiedä, miltä olut maistuisi.

 

Teksti: Tatja